Suru ei syö miestä jonka nauru vapauttaa
Mutta ilonrakentajaa usein tuska ahdistaa
Sillä joka keveyttä kylvää on raskaat askeleet
Kun näytöksen päättää
Koomikon kyyneleet

Ei riemun tuojan surua kai kukaan huomannut
Hän on sielunsa niin moneen
Kertaan silponut
Ettei enää löydy maata
Eikä kotisatamaa
On mahdotonta tarinaansa enää
Uusiksi kirjoittaa

Koomikon kyyneleet
Kasvoja kastaneet
Hämärässä kiiltää
Kuin kristallin sirpaleet
Koomikon kyyneleet
Meikein peitetään
Estraadin parrasvalot saa tuskan hetkeksi
Väistymään

Kun vitsit luistaa, nauru raikaa, kaikki taputtaa
Olalle jotka sattuu vastaan tulemaan
Peikot siipinensä ympärillä parveilee
Ne lentää pakoon saman tien
Kun horisontti tummenee
Eikä enää löydy maata
Eikä kotisatamaa
On mahdotonta tarinaansa enää
Uusiksi kirjoittaa

Koomikon kyyneleet
Kasvoja kastaneet
Hämärässä kiiltää
Kuin kristallin sirpaleet
Koomikon kyyneleet
Meikein peitetään
Estraadin parrasvalot saa tuskan hetkeksi
Väistymään

(Instrumental)

Koomikon kyyneleet
Kasvoja kastaneet
Hämärässä kiiltää
Kuin kristallin sirpaleet
Koomikon kyyneleet
Meikein peitetään
Estraadin parrasvalot saa tuskan hetkeksi
Väistymään